Nuoret Lakimiehet ry on:
Nulan uusi hallitus (10.2.2012)
Uusi hallitus 2012 on järjestäytynyt ensimmäisissä kokouksissaan 5.1.2012 ja 8.2.2012 seuraavasti:
Satu Karhunen (ent. Marttila), puheenjohtaja (valittu syyskokouksessa 9.11.2012)
Jaakko Laurila, varapuheenjohtaja
Laura Kiviharju, pääsihteeri
Antti Makkonen, taloudenhoitaja
Sarianne Pennanen, tiedottaja sekä jäsenrekisterivastaava
Iina-Mari Supperi, päätoimittaja
Seppo Kymäläinen, varainhankinta ja yritysyhteistyö sekä lehden taitto
Miika Pusa, jäsentapahtumat ja jäsenhankinta
Hannu Häkkänen, jäsentapahtumat ja jäsenhankinta
Tuomas Rytkönen, jäsentapahtumat ja seminaarit
Jenni Putaansuu, jäsentapahtumat ja alueyhteistyö sekä jäsenrekisterivastaava
Inga Paavola,vuosijuhlakoordinaattori
Nulan uudet aluevastaavat ja alueyhteistyö (10.2.2012)
Vuoden 2012 alusta Nuoret Lakimiehet ry:n alueyhteistyöstä vastaa hallituksen jäsen Jenni Putaansuu. Jenniin voi olla yhteydessä yhdistyksen alueelliseen toimintaan liittyvissä kysymyksissä. Nuoret Lakimiehet ry:n hallitus on nimennyt Meri Vuorion Turusta, Minna Heikkisen Rovaniemeltä ja Liisa Pellisen Lappeenrannasta yhdistyksen aluevastaaviksi. Aluevastaavien tehtävänä on järjestää alueellaan yhdistyksen jäsenistölle erilaisia asiapitoisia tai vapaa-ajan toimintaan keskittyviä tapahtumia.
Aluevastaavien ja hallituksen alueyhteistyöstä vastaavan yhteystiedot ovat seuraavat:
Jenni Putaansuu, Helsinki jenni.putaansuu[at]gmail.com
Meri Vuorio, Turku meri.i.vuorio[at]gmail.com
Minna Heikkinen, Rovaniemi minnahei[at]ulapland.fi
Liisa Pellinen, Lappeenranta liisa.pellinen[at]iki.fi
Tiedossa olevaa alueellista toimintaa:
Lappeenrannassa järjestetään Nulan kvartaalikaljat yhdistyksen jäsenille:
Lappeenrannan alueen kvartaalikaljat voi kukin panna kalenteriinsa jo nyt.
Ne ovat neljännesvuosittain aina kuukauden viimeisenä perjantaina ja alkavat n. klo 17. Paikkana on Hemingway´s (Cumulus-hotellin alakerta, Valtakatu 31) ja kesäilmoilla Armadan kansi satamassa.
Päivät ovat:
- 24.2.2012
- 25.5.2012
- 31.8.2012
- 30.11.2012
Nuoret Lakimiehet ry:n jäsenlehden vuoden 2011 kolmas numero on ilmestynyt ja postitettu jäsenille. Lehden teema on "Nuori Lakimies talouskriisin pyörteissä". Lehti sisältää siis varsin ajankohtaista luettavaa jäsenistön joululomia piristämään. Lehti löytyy tämän sivun vasemmasta laidasta.
NuLan syyskokous valitsi 9.11.2011 NuLan uuteen hallitukseen vuodelle 2012 seuraavat henkilöt:
Satu Karhunen (puheenjohtaja), Laura Kiviharju, Seppo Kymäläinen, Miika Pusa, Sarianne Pennanen, Jaakko Laurila, Iina-Mari Supperi, Antti Makkonen, Inga Paavola, Jenni Putaansuu, Hannu Häkkänen ja Tuomas Rytkönen.
EdiLexin www -sivujen uutisosastolla julkaistiin 23.5.2011 nettivieraana olleen Nuoret lakimiehet ry:n puheenjohtajan Satu Marttilan artikkeli "Tulevaisuuden nuoret lupalakimiehet". Voit lukea artikkelin kokonaan seuraavalta sivulta: http://www.edilex.fi/uutiset/28224.html?search=1. Lukeminen edellyttää EdiLexin maksullisten tunnusten tilausta.
EdiLexin www -sivujen uutisosastolla julkaistiin 12.4.2011 Nuoret lakimiehet ry:n jäsenlehteen 1/2011 perustunut seuraava artikkeli:
"Lakipalveluyritykset peittoavat asianjotoimistot työaikalainsäädännön soveltamisessa (12.4.2011; 11:56)
Oikeustieteen opiskelijoiden ja Nuoret Lakimiehet ry:n selvityksen mukaan asianajoalalla työskentelevät nuoret lakimiehet tekevät runsaasti pimeitä ylitöitä, joita ei korvata mitenkään. Asianajajaliiton mukaan valvontamenettely uhkaa piittaamattomia työnantajia, Lakimiesliiton opiskelija-asiamies Eero Blåfield kirjoittaa Nuoret Lakimiehet ry:n lehden numerossa 1/2011.
Lakimiesliiton tekemän vuoden 2008 tilanteeseen perustuvan nuorten lakimiesten työolotutkimuksen mukaan keskimääräinen toteutunut työaika asianajoalalla oli 47 tuntia viikossa.
Nuoret Lakimiehet ry:n vuonna 2010 laatimassa tutkimuksessa puolestaan ilmeni, että kolmasosa asianajoalalla työskentelevistä nuorista juristeista teki yli 50-tuntista työviikkoa ja saman tutkimuksen mukaan kaksi kolmasosaa alla työskentelevistä teki ylityöt täysin korvauksetta.
Lakimiesliiton tutkimuksen mukaan asianajoalalla työskentelevä nuori juristi lahjoitti työnantajalleen keskimäärin yli tuhat euroa kuukaudessa korvaamattomien ylitöiden muodossa.
Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että suuressa osassa asianajotoimistoja toimitaan työaikalain vastaisesti. Blåfieldin mukaan tämä on erittäin huolestuttavaa jo sen vuoksi, että juuri nämä tahot ovat sitoutuneet noudattamaan hyvää asianajajatapaa ja asianajajan on noudatettava lakia kaikessa toiminnassaan.
Mukana olleiden lakipalveluyritysten kohdalla tilanne oli parempi. Työntekijöille maksettiin palkkaa jokaisesta tehdystä työtunnista niin opiskelijoiden kuin vastavalmistuneiden juristienkin kohdalla.
Asiantuntijat, joilta järjestö pyysi lausumaa työaikalain soveltamisesta nuoriin lakimiehiin, olivat täysin yksimielisiä siitä, että tyypillinen oikeustieteen opiskelijan työ suuressa asiantuntijaorganisaatiossa kuuluu lain soveltamisalaan.
Lakimiesliiton opiskelijavaliokunta, opiskelijajärjestöt ja Nuoret Lakimiehet ry jatkavat työtä kyselyssä ilmenneiden puutteiden korjaamiseksi sekä opiskelijoiden ja vastavalmistuneiden juristien työolojen ja palkkauksen parantamiseksi.
Lue lisää:
Artikkeli löytyy osoitteesta: http://www.edilex.fi/uutiset/27805.html?search=1
NuLan jäsenlehden uusi numero (1/2011) on ilmestynyt (7.4.2011)
Nuoret lakimiehet ry:n jäsenlehden uusin numero on luettavissa netissä. Voit lukea lehden lataamalla sen. Lehti löytyy vasemman puolen palkista otsikon "Lehdet" alta.
Lehden erityisteemana on Asuminen. Lehdessä on mm. vinkkejän asuntolainaa harkitseville sekä asunto-osakeyhtiö- ja osakeyhtiöoikeuden asiantuntija, AA Kalle Kyläkallion haastattelu asunto-osakeyhtiölain uudistukseen liittyen.
Nulan uusi hallitus (5.1.2011)
Uusi hallitus 2011 on järjestäytynyt ensimmäisessä kokouksessaan 5.1.2011 seuraavasti:
Satu Marttila, puheenjohtaja (valittu syyskokouksessa 2.11.2010)
Une Tyynilä, varapuheenjohtaja
Jaakko Laurila, pääsihteeri
Antti Makkonen, taloudenhoitaja
Sarianne Pennanen, tiedottaja
Iina-Mari Supperi, päätoimittaja
Seppo Kymäläinen, varainhankinta ja yritysyhteistyö
Miika Pusa, jäsentapahtumat ja jäsenhankinta
Sonya Walkila, jäsentapahtumat ja jäsenhankinta
Raija-Liisa Komulainen, jäsentapahtumat ja seminaarit
Laura Kiviharju, jäsentapahtumat ja alueyhteistyö
Nuoret lakimiehet ry:n jäsenlehden uusin numero on luettavissa netissä. Voit lukea lehden lataamalla sen. Lehti löytyy vasemman puolen palkista otsikon "Lehdet" alta.
Lehden erityisteemana on Työ ja perhe. Lehdessä on artikkeleita mm.: Työolotutkimus 2010 ja Työ ottaa, työ antaa.
Oikeusministeriö asetti 23.2.2010 työryhmän, jonka tehtävänä oli valmistella ehdotus tuomioistuinharjoittelua suorittavien notaarien toimivaltuuksien kehittämisestä sekä siitä, kuinka pitkän harjoitteluajan jälkeen notaareille voidaan antaa itsenäistä päätösvaltaa. Toisena tehtävänä oli suunnitella, miten osa tuomioistuinharjoittelusta voitaisiin suorittaa hovi- tai hallinto-oikeudessa sekä tehdä ehdotukset tarvittavista säädösmuutoksista ja harjoittelijan tehtävistä ja toimivaltuuksista näissä tuomioistuimissa.
Työryhmä luovutti oikeusministeriölle 15.6.2010 välimietintönsä Tuomioistuinharjoittelijan toimivalta, 58/2010, josta saatu lausuntopalaute otettiin huomioon loppumietinnössä. Työryhmän lopullinen mietintö Tuomioistuinharjoittelun kehittäminen, 76/2010, luovutettiin oikeusministeriölle 3.11.2010.
Esityksessä ehdotetaan muutoksia käräjäoikeuslakiin, hovioikeuslakiin, hallinto-oikeuslakiin, avioliittolakiin sekä lakiin oikeudenkäynnistä rikosasioissa. Lisäksi ehdotetaan muutoksia käräjäoikeusasetukseen sekä säädettäväksi uusi asetus tuomioistuinharjoittelusta.
Työryhmän mietintö löytyy kokonaisuudessaan http://www.om.fi/1284990151152.
Nuoret Lakimiehet ry antoi 24.11.2010 mietinnöstä lausunnon, joka löytyy ohesta.
Lisätietoja NuLan työryhmäedustajilta Salla Korhonen 050 313 4058 ja Elli Björkberg 040 732 8159.
NuLan syyskokous valitsi 2.11.2010 NuLan uuteen hallitukseen seuraavat henkilöt:
Satu Marttila, puheenjohtaja,
Laura Kiviharju,
Raija-Liisa Komulainen,
Seppo Kymäläinen,
Jaakko Laurila,
Antti Makkonen,
Sarianne Pennanen,
Miika Pusa,
Iina-Mari Supperi,
Une Tyynilä ja
Sonya Walkila.
Nuoret Lakimiehet ry toteutti syyskesällä työolotutkimuksen jäsenistönsä ja muiden nuorten lakimiesten keskuudessa. Tutkimustulokset yllättivät. Nuoret ovat valtavan stressaantuneita. Työuupumusta tai työstä johtuvaa liiallista stressiä ilmoitti kokeneensa lähes 70 prosenttia vastaajista, joista 15 prosentilla oireet olivat jo huomattavan vakavia. ”Tämä on mielestäni erittäin huolestuttavaa, kun puhutaan kolmenkympin molemmin puolin olevista nuorista ihmisistä, joiden työura on vasta alussa”, toteaa Nuoret Lakimiehet ry:n puheenjohtaja Salla Korhonen.
Työelämän käytännöt kaipaisivatkin uudistamista. Nuoret lakimiehet tekevät huomattavan paljon ylitöitä, koska annetut työtehtävät on hoidettava. Lähes viidennes vastaajista ilmoitti tehneensä yli 50 viikkotunnin työviikkoa, asianajoalalla jopa reilu kolmannes. Lisäksi ylitöitä paiskitaan jopa täysin korvauksetta. Vastaajista ainoastaan 25 prosenttia ilmoitti saavansa täydet työaikalain mukaiset korvaukset tekemästään ylityöstä. Korvauskäytäntöjä/korvaamattomuuskäytäntöjä löytyykin laidasta laitaan: ”osa sovittu sisältyväksi palkkaan, osasta saa joskus vapaata”.
Erityisesti esimiestoiminta kaipaisi parannusta. Jopa 40 prosenttia vastaajista ilmoitti tulleensa työssään epäasiallisesti kohdelluksi esimiestensä taholta. Näistä reilu viidennes ilmoitti kokeneensa kiusaamista samoin kuin esimiehen työnjohtovaltuuksien ylittämistä. Seksuaalista häirintää ilmoitti kokeneensa vajaa viidennes. Muuna epäasiallisena kohteluna esille nousivat muun muassa: ”lähinnä huonoa henkilöstöjohtamista, vähättelyä ja työn arvioimista pelkästään rahallisen tuloksen perusteella” ja ”jatkuva korvaamattomien ylitöiden tekemisen ehdoton vaatimus”.
Myös perhevapaakäytännöissä esiintyy huomattavia ongelmia. Perhevapaiden ajalla joutuu joskus jopa tekemään työtä ja perhevapaa-ajan palkanmaksuperusteissa esiintyy omituisia käytäntöjä: ”Nykyinen työnantaja maksaisi, sillä kokee sen normaaliksi työnantajavelvollisuudeksi. Aikaisemmassa työpaikassani ei työnantaja maksanut vapaaehtoisesti palkkaa äitiysvapaan ajalta, vaikka maksoi isyysloma-ajan palkkaa miespuolisille työntekijöille. Sain palkkaa äitiysvapaan ajalta vasta nostettuani asiasta metelin.”
Kun juuri parhaillaan mietitään kuinka työuria voitaisiin pidentää ja pitää työntekijät työelämässä mukana, tarvittaisiin Nuoret Lakimiehet ry:n mielestä nyt huomion kiinnittämistä työnantajien käytäntöihin ja esimiesten toimintaan. ”Kun työntekijä kokee tulleensa oikeudenmukaisesti kohdelluksi ja viihtyy työssään, ovat työn tulokset myös laadultaan parempia ja tuottavuus korkeampi”, päättää Korhonen.
Kursivoidut lainaukset ovat tutkimustuloksista, jotka löytyvät kokonaisuudessaan täältä: tutkimustulokset 26.10.2010.
Lisätietoja: puheenjohtaja Salla Korhonen, 050 313 4058
Lue Nulan lausunto 23.8.2010 koskien Tuomioistuinharjoittelijan toimivaltaa (OMML 58/2010).
Nulan kotisivuja uudistetaan (5.8.2010)
Nyt Nullittaa! -palautekanava on yksi osauudistus NuLa:n kotisivuilla. Kesän aikana on tehty muutamia pieniä muutoksia Nulan kotisivuille ja muutokset saadaan valmiiksi kesän loppuun mennessä.
Nyt Nullittaa! - Anna hallitukselle palautetta netin kautta (5.8.2010)
Anna palautetta hallitukselle asioista, jotka ärsyttävät sinua esimerkiksi työpaikalla. Viestisi tulee meille anonyymina. Jos haluat, että sinuun ollaan yhteyksissä, niin kirjoita viestin loppuun sähköpostiosoitteesi.
Palautetta voit antaa meille osoitteessa: http://www.nuoretlakimiehet.fi/NN/ .
Nuoret Lakimiehet ry tekee edunvalvontansa kehittämiseksi tutkimuksen työuransa alkuvaiheessa olevien lakimiesten työoloista. Kysely on tarkoitettu kaikille sekä yksityissektorilla että julkisella sektorilla toimiville lakimiehille. Nuoret Lakimiehet tulee käyttämään tämän tutkimuksen tuloksia palvellakseen jäseniään mahdollisimman hyvin sekä kehittääkseen edunvalvontaansa. Sinun ei tarvitse olla Nuoret Lakimiehet ry:n jäsen vastataksesi kyselyyn.
Kyselyyn vastausaika päättyi 15.9.2010.
Auskultointipaikat käräjäoikeuksittain (10.7.2010)
Nula on päivittänyt luettelon, jossa on auskultointipaikat käräjäoikeuksittain. Nyt luettelo on ajantasalla ja vastaa uudistunutta käräjäoikeusverkostoa.
Listan auskultointipaikoista hakutietoineen löydät täältä. Sama lista löytyy myös sivulta Auskultointi.
Nulan jäsenlehden uusi numero (2/2010) on ilmestynyt (14.6.2010)
Nuoret lakimiehet ry:n jäsenlehden uusin numero on luettavissa netissä. Voit lukea lehden lataamalla sen. Lehti löytyy vasemman puolen palkista otsikon "Lehdet" alta.
Lehden erityisteemana on Perus- ja ihmisoikeudet. Lehdessä on artikkeleita mm.:
- Kari Uotin ihmisoikeusnäkökulmia
- Asianajosektorin ongelmat
- Notaarit ja auskultointi
NuLalle edustus Lakimiesliiton julkisen sektorin valiokuntaan (5.6.2010)
Lakimiesliiton hallitus nimitti 24.5.2010 Nulan edustajan Lakimiesliiton julkisen sektorin valiokunnan varsinaiseksi jäseneksi, valiokunnanmuutettujen ohjesääntöjen mahdollistaessa 13. jäsenen nimittämisen valiokuntaan.
Varsinainen jäsen julkisen sektorin valiokunnassa on ollut Nulan tavoitteena jo useamman vuoden. Ratkaisullaan Lakimiesliitto paransi merkittävästi nuortenlakimiesten julkisen sektorin edunvalvonnan käytännön edellytyksiä. Nulan edustajana julkisen sektorin valiokunnassa toimii Sanna Kyllönen.
Julkisen sektorin edunvalvontakysymyksiin liittyen hänet tavoittaa sähköpostiosoitteesta sanna.kyllonen[at]utu.fi ja puhelimella numerosta 050 355 7717.
Uusi hallituksen jäsen valittu kevätkokouksessa (4.5.2010)
Nuoret lakimiehet ry, Unga Jurister rf yhdistyksen kevätkokouksessa 4.5.2010 valittiin Sonya Walkila uudeksi hallituksen jäseneksi.
Tuomioistuinharjoittelun uudistaminen etenee (2.3.2010)
Lue Nulan lausunto 4.2.2010 koskien Oikeudenkäyntiavustajien kelpoisuutta ja valvontaa (Oikeusministeriön työryhmämietintö 2009:17).
Nulan hallitus järjestäytyi ja jakoi hallituksen jäsenille toimenkuvat hallituksen kokouksessa 5.1.2010. Hallituksen salkkujako on seuraavanlainen:
Salla Korhonen
puheenjohtaja
Sanna Kyllönen
varapuheenjohtaja ja edunvalvonta
Une Tyynilä
pääsihteeri
Kari Peltola
taloudenhoitaja
Jouni Gauriloff
tiedottaja
Elli Björkberg
päätoimittaja
Olli Juhani Kärkkäinen
varainhankinta ja yritysyhteistyö
Satu Marttila
jäsentapahtumat ja jäsenhankinta
Mikko Heinonkoski
jäsentapahtumat ja jäsenhankinta
Janita Nyman
jäsentapahtumat, yritysyhteistyö ja alueyhteistyö
Karri Koskenkorva
jäsentapahtumat ja alueyhteistyö
Lue Nulan lausunto 18.6.2009 koskien tuomioistuinharjoittelun kehittämistä (Oikeusministeriön työryhmämietintö 2009:5).
Kesäinen tervehdys!
Lue puheenjohtaja Salla Korhosen puolivuotiskatsaus 2009 täältä: Puheenjohtajan puolivuotiskatsaus 2009.
Nuoret Lakimiehet iloitsee oikeusministeriön tuomioistuinharjoittelun kehittämistyöryhmän 8.4.2009 oikeusministeri Braxille luovuttamasta mietinnöstä auskultointijärjestelmän uudistamiseksi. Auskultanttien asemassa jo pitkään olleisiin ongelmiin on vihdoinkin löytymässä onnistuneita ratkaisuja.
Työryhmän esitys tuomioistuinharjoittelun aikaisempaa koulutuksellisemmasta ja yhtenäisemmästä sisällöstä on erittäin tervetullut. On ehdottoman tärkeää, että auskultoinnin aikana notaareille järjestetään myös käytännön teoriakoulutusta tietojen kartuttamiseksi ja tutortuomarijärjestelmä otetaan käyttöön notaarien työskentelyn tukemiseksi. Asiallisen palautteen saaminen työstä ja yhdenmukaisen järjestelmän luominen palautteen antamiseen auttavat nuoria lakimiehiä kehittymään entistä paremmiksi prosessinjohtajiksi sekä lakimiehiksi.
Nuorten Lakimiesten mielestä on erittäin tärkeää, että järjestelmää kehitetään edelleen kaikille lakimiehille avoimena yleisharjoitteluna riippumatta siitä mille uralle lakimies tuomioistuinharjoittelunsa jälkeen suuntaa. Valintamenettelyn muuttaminen valtakunnalliseksi ja keskitetyksi parantaa hakijoiden oikeusturvaa, kun valintakriteerit ovat yhtenevät koko maassa.
Harjoittelun laajentuminen osaksi hallinto- ja hovioikeuksiin avaa uudenlaisia mahdollisuuksia ja takaa harjoittelupaikkojen säilymisen 160 paikassa. Nuoret Lakimiehet kuitenkin korostaa, että harjoittelupaikkamäärien on tulevaisuudessakin pysyttävä sellaisena tasolla, jotta mahdollisimman monella uraansa aloittelevalla lakimiehellä olisi todellisuudessa mahdollisuus auskultoinnin suorittamiseen.
Pelkkä koulutuksellisuuden lisääminen ja työtehtävien mielekkäämmiksi muuttamien ei kuitenkaan riitä ilman, että notaarien työstä maksetaan työn laatuun ja laajuuteen nähden asianmukaista korvausta. Työryhmän esitys notaarien palkkaluokan korottamisesta T5:stä T7:ään on oikeansuuntainen korjaus tuomioistuinharjoittelijoiden palkkojen jälkeenjääneisyyteen. Nuorten Lakimiesten mielestä valtiovallan taholta on löydyttävä tähän uudistukseen myös rahoitus, mikäli Suomen oikeusjärjestelmää halutaan edelleen kehittää ja tuomioistuinlaitoksen palvelukseen saada osaavimmat ja taitavimmat nuoret lakimiehet.
Lisätietoja:
Salla Korhonen
Nuoret Lakimiehet ry:n puheenjohtaja
050 313 4058, http://lakimiehet.leiskamedia.fi/#
|
|
|